”Jo muinoin Lapin kansa, rannalla lompolon, vietti laavuillansa näin iltatuokion.”
— Ylläsvalssi. San. Aatos Kaulanen, säv. Kauno Kaulanen
Äkäslompolon kylästä
Ulkutievan rannalla kiviseppä kilkutteli kvartsista tuuria, kirveitä, veitsiä ja keihäänkärkiä ja naisväki kypsytteli siikaa tai peuranlihaa liesikuopan äärellä.
Peuranpyytäjä samoili Äkäslompolon seudulla vielä niihin aikoihin, kun Savon mies alkoi rakennella järven rantaan ensiasumustaan 1700-luvun alkupuolella.
“Yhdeksän tunturin välistä pikkujärveä, josta vain kolme aukkoa vie muuhun maailmaan, piti Martin Pietari kalavetenään – – mutta sitten tuli Ruotsin puolelta Jarhoisten Taneli, teki talon järven rannalle ja valtasi Pietarin kala-apajat.” (Samuli Paulaharju).
Parin kolmen miespolven aikana talo vaurastui kelvolliseksi karjatilaksi ja kasvatti siinä sivussa mittavan porokarjan. Tanon taloksi kutsuttu, Äkäslompolon vanhin talo on entisöity ja toimii tänä päivänä yksityisenä museona aivan Pyhän Laurin kappelin tuntumassa.
1800-luvulla tulivat Enontekiöltä ja Ruotsin puolelta porolappalaiset eloineen. Taskiset, Vasarat, Suikit ja Nutit olivat lähialueemme porosaamelaissukuja.Äkäsjärvelle tuli Heikki Vasara mukanaan vaimon myötäjäisinä tullut suuri porotokka.
Tarinoiden mukaan tulokkaiden ja Äkäslompoloiden välille puhkesi poroista raju riita. Kiisteltiin palkima-alueista, tokkien sekaantumisesta ja porovarkauksistakin, poroaitojen ja jäkälämaan poltosta, jopa härkätokan ampumisesta. Ilmeisesti Vasarat kokivat jääneensä häviölle, koskapa Vanha Vasara noitui Äkäslompolon suvun, niin ettei siitä jäisi nimenkantajaa. Tarua tai totta, yhden käden sormiin mahtuivat vähimmillään miehiset Äkäslompolot.
”Missä aapa aukeaa, pororaito raukeaa, Ylläs-emo poikineen kylän saartaa keskelleen…”
Näin kuvaili Reino Helismaa Äkäslompoloa kronikassaan Laulu Äkäslompololle.
Ensimmäiset asukkaat jatkoivat pitkään metsästäjä- ja kalastajalappalaisten elinkeinoja karjatalouden rinnalla. Viimeinen ja tunnetuin kalastuksesta ja metsästyksestä elantonsa ottanut metsäläinen oli Karhu-Kusti, eli Kustaa Äkäslompolo. Tämä karhunkaatajana tunnettu mies perkasi vain perunamaan ja pienen ohrapeltotilkun metsän- ja vedenviljan jatkeeksi.
Helismaa kulki Tapio Rautavaaran kanssa hiihtolomillaan Äkäslompolossa 1950-luvulla ja kirjoitti useita ikivihreitä lappilauluja näistä maisemista. Ensimmäiset turistit löysivät Ylläs-emon ja Äkäslompolon 1930-luvulla, ja siitä alkoi kehittyä kylän ja ajan kuluessa koko kunnan pääelinkeino. Monista muista matkailukeskuksista poiketen täällä turismi syntyi vanhan kylän sisälle, ja kyläläiset pääsivät näin mukaan matkailuyrittämiseen alusta alkaen.
Matkailun rinnalla porotalous elää, ja Gardinien suku on Lapin suurimpia poronomistajia.
”Mitä kertoisin maasta, joka on kuin runo. Missä vesi on kuin joiku, tuli kuin tuutulaulu, ilma kuin valkea uni..” (Pieni Kansani Laulu)
Kalervo Uuttu, Uuttu-Kalle, loi lapinkasteesta vanhoihin jumalhahmoihin perustuvan ohjelmapalvelun. Hän aloitti toimintansa tekemällä lapin kasteita turisteille ja tekee niitä edelleen. Luontevana jatkona syntyi libretto Velho-oopperaan, mistä taasen paisui kolmen oopperan trilogia 1990-luvulla.
Tänä päivänä Äkäslompolon kylässä on vilkasta matkailua. Tuhannet ihmiset vuosittain tulevat ihailemaan luonnon kauneutta tähän kylään. Äkäslompolossa järjestetään erilaisia kulttuuritapahtumia ympäri vuoden. Kylästä löytyy oma hirsikoulu ja päiväkoti, kirkko ja useita palveluita.
