Lappea

Elsa-Maria Kaulasen Kolarin kartta, kohdistettu Lappea

“On kaunista katsella, kun lohia nähdään ikään kuin sotilaiden auringon kilossa välkkyvissä varusteissaan ryntäävän kuohuja vastaan niin laajoina parvina”

—Olaus Magnusen Pohjoisten kansojen historiasta

Lohi kalastajan käsissä

Lappean tarina

”Tuskin missään koko Euroopassa tavataan sen runsaampaa lohenkalastusta, kuin Pohjanlahden Lappia lähinnä olevassa osassa. Sen tuntureilta ja aavoilta näet virtaavat etelään valtavat joet tuoden suolatonta vettä.” kirjoitti Olaus Magnusen vuonna 1519 matkastaan Torniojokilaaksoon teoksessa ”Pohjoisten kansojen historiasta”. Tänä päivänäkin Lappea on kalastusmatkailun keskittymä, mutta lohen nähdäkseen on oltava hiukan sitkeämpi soutaja tai ainakin etsiydyttävä lohimiesten nuotiorinkiin.

Lappean lohiveneet

Aina on ihmetelty miten lappealaiset saavuttavat niin korkean iän. Tämän on ajateltu liittyvän ruokavalioon, johon kuuluu paljon kalaa, etenkin lohta. Tarina kertoo, että Lappean rengit ja piiat vaativat vuosipalvelussopimuksiinsa ehdon, että korkeintaan viitenä päivänä viikossa saa pöydässä olla lohta. ”Sole ollu ko noutaa,” Lappeassa on tavattu sanoa.

Jos joskus tuli käteisvaroista puutetta, niin käytiin heinänteon välissä soutamassa lohi ja myytiin Pajalaan hotelliin. Lohi asetettiin laudan päälle, pyörän tarakalle ja poljettiin Pajalaan.

Perhokalastusta Lappeankoskella

Torniojokilaaksossa on aina eletty joen molemmin puolin. Rajanvedolla Suomen sodan päätteeksi jaettiin kansa yhdessä yössä kahtia. Sukulaisia oli molemmin puolin ja poikkinainti on ollut tavallista. Rajanveto ei ihmisten arkeen ja yhteiseloon paljoa vaikuttanut. Lyhempi matka oli asioida ruotsin puolella, kuin lähteä Kolariin.
Vaikka raja vedettiin, ihmiset olivat niin paljon tekemisissä, että eri kellonaika olisi sekoittanut turhaa yhteiseloa. Niinpä kelloa kysyttäessä, kysyttiin tarkennukseksi, tarkoittiko ”heän aikaa vai valtionaikaa”.

Vuonna 1900-luvun alussa Suomessa puhkesi valtava elintarvikepula. Suurin osa tavaroista jopattiin Ruotsista Suomeen. Lappeassa ja väylänpäässä on useita tunnettuja salakuljetusreittejä. Suomeen tuotiin etenkin kahvia ja sokeria. Kieltolain tultua voimaan alkoi myös viinan joppaaminen. Lapin sodan jälkeen salakuljetus kiihtyi, kun monet jokivarren kylistä poltettiin maan tasalle. Suurin osa elämiseen välttämättömistä tarvikkeista oli haettava laittomasti Ruotsin puolelta. Omaan tarpeeseen joppaamista ei kansan keskuudessa pidetty edes rikoksena. Joskus kekseliäisyys oli koetuksella, kun löytyi virkaintoisempi tullimies. Oman kylän tullimies kyllä ymmärsi, ja vinkkasi, jos oli sopimaton hetki tulla rajan yli ja muita tullimiehiä lähistöllä.

Laestadiuspolku Lappeasta Sieppijärvelle

Väylä, ja yhteys Ruotsiin on taannut sen, ettei Lappeassa ole tarvinnut kokea puutetta. Leveä väylä ja vehreät rantaniityt sekä alueellisesti erityislaatuinen ilmasto, kasvisto ja eläimistö tekivät paikasta erityisen houkuttelevan asettua asumaan. 1650-luvun alussa Lappeasta oli tulla kaupunki, kun Köngäsen Patruuna Arendt Grape hahmotteli suunnitelmaa uudesta Tornionlaakson kaupungista, joka saisi Tornion ja Kemin kaikki kauppaoikeudet itselleen. Tornio kuitenkin piti pintansa ja verotulonsa. Tärkeänä väylien ja teiden risteyksenä Lappea kuitenkin pysyi. Rahti ja tutkimusmatkailijat kulkivat etelä-pohjoissuunnassa tornio- ja muoniojokea myöten. Itä-länsisuunnassa liikuttiin maitse Pajalasta Lappean kautta aina Sodankylään saakka. Nykyään Laestadiuspolkua tunnettua pitkosreittiä voi retkeillä Lappeasta Sieppijärvelle.

Kalan lisäksi lappealaisten pitkää ikää selittänee yhteistoiminnallinen ja sosiaalinen kulttuuri, jota ovat Väylänvarren tunnetusti voimakastahtoiset emännät ylläpitäneet. Marttatoiminta on ollut Lappeassa aktiivista jo lähes sadan vuoden ajan. Alun valistustyöstä on nyttemmin siirrytty leppoisampaan käsityö- ja kulttuuritoimintaan.

SAVUJA 11
ASukkaita 25
VÄYLÄ
LOHIVENEITÄ 60
Väylien risteys
Laestadius-polku 20,4 km