Lappean kylä on syntynyt liikenteen risteyskohtaan. Pohjoisesta laskevat Tornion- ja Muonionjoet lisähaaroineen ovat olleet Tornionjokilaakson vanhimpia kulkureittejä. Joet yhdistyvät Lappeassa. Lisäksi talvitie Pajalasta Sodankylään on kulkenut Lappean kautta. Tätä reittiä kulki aikanaan myös Lars Levi Lestadius, ja polku tunnetaan yhä hänen mukaansa nimellä Lestadiuspolku.
Lappean merkitys on ollut aikanaan niin suuri, että 1650-luvulla Lappeasta kaavailtiin jopa Tornionlaakson uutta kaupunkia. Köngäsen patruuna Arendt Grape laati asiasta suunnitelman, mutta Tornio puolusti kaupunkioikeuksiaan ja suunnitelma jäi toteutumatta.
Torniojokilaaksossa on aina eletty joen molemmin puolin. Suomen sodan (1808–1809) jälkeen raja kuitenkin vedettiin keskelle jokilaaksoa. Siitä huolimatta yhteiselo on säilynyt tiiviinä. Vielä tänäkin päivänä rajaseudun asukkailla on sukua molemmilla puolilla rajaa.
1900-luvun alun elintarvikepulan aikaan väylän yli salakuljetettiin eli ”jopattiin” tavaraa Ruotsista Suomeen. Suosituimpia olivat kahvi, sokeri ja voi, ja kieltolain aikana etenkin viina. Vielä nykyäänkin rajaseudun asukkaat täydentävät ostoksiaan sekä Suomen että Ruotsin puolella rajaa.
Lapin sodan aikaan (1944–1945) väylävarresta paettiin pääasiallisesti joen yli Ruotsiin. Monet evakkomatkalle lähteneet ovat myöhemmin kertoneet, kuinka he joutuivat todistamaan synkkää savupilveä omasta kotikylästä. Saksalaiset polttivat maan tasalle useimmat jokivarren kylät, kuten myös Lappean.
Lohi Lappean merkittävänä elinkeinona
Lohi on ollut Lappean tärkein elinkeino ja osa arkea vuosisatojen ajan. Kartografi ja kirjailija Olaus Magnus kuvasi jokivarren seutua teoksessaan Pohjoisten kansojen historia (1555):
”Tuskin missään koko Euroopassa tavataan sen runsaampaa lohenkalastusta, kuin Pohjanlahden Lappia lähinnä olevassa osassa. Sen tuntureilta ja aavoilta näet virtaavat etelään valtavat joet tuoden suolatonta vettä.”
Vanha tarinan mukaan rengit ja piiat vaativat vuosipalvelussopimuksiinsa ehdon, että lohta sai olla pöydässä korkeintaan viitenä päivänä viikossa. Tai joskus tuli käteisvaroista puutetta, niin käytiin soutamassa lohi ja myytiin se Pajalaan hotelliin. Lohi asetettiin laudan päälle, pyörän tarakalle ja poljettiin Pajalaan. ”Sole ollu ko noutaa”, on Lappeassa sanottu.
Nykyisin lohikannat ovat pienentyneet eikä saalis enää nouse väylästä yhtä helposti. Silti lohensoutu elää vahvana perinteenä. Kesäisin Lappea houkuttelee kalastajia läheltä ja kaukaa kokeilemaan onneaan väylällä.
